sunnuntai 20. helmikuuta 2011

Melankolinen misantropia.

Joskus tuntuu että voimat loppuu, poltat kynttilää molemmista päistä ja ehdyt.
Oletko koskaan rakastanut niin paljoa, että olet valmis antamaan kaikkesi, tekemään kaikkesi, hylkäämään ideologiasi ja muuttua ihmisenä? Oletko tuntenut poltetta rinnassasi jota et saa lievitettyä? Sanoinkuvaamatonta tuskaa joka riipii sinut kappaleiksi, ilman toivoa paremmasta huomisesta? Muistot sinusta auttavat jaksamaan tiettyyn pisteeseen asti, kunnes maa jalkojesi alta katoaa ja maailmasi luhistuu korttipakaksi jättäen jälkeensä vain savuavat rauniot. Rakastin sinua silloin, rakastan sinua yhä, ja tulen rakastamaan sinua maailman loppuun ja senkin jälkeen. Haluan yhä olla pimeytesi. Älä hylkää minua nyt.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti